VIELÄ NIIN PIKKURIIKKISET

Nämä pienet sormet ja varpaat ovat sulostuttaneet arkeamme nyt neljä kuukautta.
 



 
Voiko äiti tyytyväisempi olla rinsessastaan! Tuossa viimisessä kuvassa hän jo muka havittelee tuttia. Hienosti osaa kannatella päätään ja kääntyä selältä vatsalleen. Hän osaa myös vierastaa ja kuolata :)Huusipa yksi lapsista tänään niinkin, että "Äiti, vauvalla on hammas!" Ei kai kuitenkaan. Ihanaa, että meillä on hänet!
 
Isoimmilla lapsilla yökylävaihtarit. Sanonpahan vaan vielä sen ennen kuin viikonloppuja toivottelen, että kuulin tällä viikolla elämäni ensimmäisen kerran erään huulilta, että liikunnassa saattaisi olla pientä motivaation puutetta. Toisin se on mulla, tihkasee tämän tuosta lähtiä lenkille. Ihanaahan se on sitten kun on saanut ruhonsa liikkeelle. Mutta se, jolla sitä motivaation puutetta oli havaittavissa, on taas liekeissä. Taisi olla päivän notkahdus. Että näin.  Tasan ei mene tämäkään. :D
 
 
 
Vallatonta viikonloppua Kamut!
Ride
 

10 kommenttia

  1. Voi ihanuutta <3
    Mukavaa viikonloppua sinnekin!

    VastaaPoista
  2. Aivan ihania kuvia!!! Kyllä se on vaan niin ihana seurata pienen kasvamista ♥
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  3. ihana makkarakoipi! Magee toi valkonen tutti, tollanen ois saatava! :)

    VastaaPoista
  4. Ihana prinsessa :) Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  5. Liityin nyt viralliseksi lukijaksi vaikka olen jo vuosia lukenut päivittäin:)

    VastaaPoista
  6. On ihana! Voi kun itekki sais tollasen suloisuuden! ♥ nauttikaa joka päivä!

    VastaaPoista

Kiitos sinulle kommentista!