tiistai 29. toukokuuta 2012

Innostus

Mikähän muhun tuli, siitepölykö meni läpi kuontalon :)

Täällä ollaan ommeltu, siskon innoittamana, tosin pienemmillä hermoilla kuin hän :) Lasten kanssa kun ompelee niin sitä saattaa vähän hermoilla ja suuttua. ? En vain jaksanut odottaa siihen asti että lapset olisi untenmailla. Onko muilla samaa ongelmaa? Jotain pientä saatiin kuin saatiinkin aikaiseksi, sitten loppui lanka ja resorit. Huomenna saisi sataa, että saataisiin jatkaa näitä puuhia. Vaiko kuitenkaan?









Nyt kun tätä innostusta on, pitäisi löytää kaikki kankaat. Ne kun ovat jossain pahvilaatikon kätköissä. Tässä hommassa on ihan selvästi huomattavissa sanonta, ett nälkä kasvaa syödessä!

Eilen meillä kävi paljon pikkuisia, eskarilaiset ja opet. Oli mukava pieni piristys keskellä päivää! .. tätä taloa kun on koko vuosi yhdessä rakennettu!! :) vaimitensemenikään?!


Iltaterveisin, Ride







lauantai 26. toukokuuta 2012

Pienestä hyvä mieli

Silloin tällöin tulee poikettua paikallisessa Fidassa. Eikä suotta. Se ei pettänyt taaskaan. Meikä niin tyytyväinen ostoksiin! Lisäksi (ei kuvassa) ostin melkein sylillisen sateenvarjoja, ihan pilkkahintaan. Toivoa sopii, että sateenvarjoille ei olisi käyttöä tänä kesänä!





Ollaan me jotain saatu täällä tehtyäkin, lähinnä kaatopaikkakuormia, ja taas uudelleen kaatopaikkakuormia, kodinhoitohuoneen kaaosta raivattu, saatu sinne liukuovet hyllyineen. Vielä pitäis saada takit ojennukseen ja se meidän urheilukamppeitten kaappi tms tehtyä. Toi alla oleva kaappi kätkee lasten lakit, kengät, kypärät, kausitarvarat kuten monot tms. sisäänsä, on niin verraton, että ei me taija luopua siitä koskaan! Päinvastoin, noita ku sais lisää!!!



..mutta on meillä vielä paljon tekemättäkin..mm. ponnahdussalvat näihin kaappeihin. Vaikuttaa ihan joka päiväiseen eloon. Näitten takana kun on likapyykki, lakanavaatteet ja "siivouskomero". Katonrajassa olevissa kaapeissa on talvivaatteet ja sit nois alemmissa vierastäkit ja tyynyt.
Tykkään tästä mallista, ett kaapit on kattoon asti. Eipähän jää pyyhittävää kaappien päältä ja samalla tulee kaikki tila hyötykäytettyä :) (kaapissa on 12 ovia)



..ja kuvasta näkyy, ett ei oo pyykkikorejakaan laitettu paikoilleen. Odotellaan oikean kokoisia. IV-kone piilotetaan joskus jotenkin. Jotain ideoita sen suhteen on mut nyt ei sellasia aleta työstämään. :)
Kuvasta näkyy myös, että kuivausrummulle on paikka, mutta tarvitaanko me sitä koskaan? En tiedä.

Hiljaa hyvää tulee!

Kohta lähdetään kattoo ku miekkoset pelaa jalista.. neljän porukan turnee. Lämmintä luvassa, kun kupolin sisään mennään ja lapsukaisia vahditaan, ettei juokse isänsä perään nurmelle.

Aurinkoa viikonloppuusi!
t: Ride

sunnuntai 20. toukokuuta 2012

Sinne meni..

.. leikkimökki.
"vanha" leikkimökkimme sai uudet, innokkaat leikkijät.


Se oli pystyssä hetkessä, elementtinä kun aikoinaan tehtiin. (minäkin muka, pöh, taisin olla silloin pikkuisen kanssa sairaalassa kun tätä mökkiä tehtiin :D)

Toivotetaan leikkijöille mukavia leikkimökkihetkiä!
Eiköhän me päästä joskus leikkimään??

(kuva puhelinkuva)



torstai 17. toukokuuta 2012

Lastenhuoneessa

Avataanpa teille vähän lasten huoneen ovia. Sisutus on aivan kesken ja saa vielä hetken ollakin, mutta muutama kuva joutaa tännekin, missä meidän pienet/isot nukkuu. Tämähän on aikalailla sänkyjä täynnä. Että paljo ei sisustella :)






Nyt, kun raksa on muuttunut kodiksi, sitä miettii viittiikö tänne laittaa omia nurkkia.
Mutta, toisaalta, olen tehnyt tämän ihan sisaruksiani ja (ennenkaikkea) itseäni varten, ni miksi en laittaisi. ?  Aika pinnallista, mutta niinhän se täällä saa ollakin. Kotona sitten tunteillaan :)
Eiks nii??!!

Sen minä ainakin tiedän, että lapset on rakkaita!
 Ihanaa, että taas ollaan kaikki "samankaton alla". Ja me selvittiin tästä raksaurakasta mielestäni mallikkaasti.





Päällimäisenä sydämessä kiitollisuus!




perjantai 11. toukokuuta 2012


Keskeneräistä on, mutta kuvia sieltä sun täältä..











Tavaraa menee pikkuhiljaa kaappiin, mutta kuitenkin, vieläkin kaikessa rauhassa mutustellaan tavaroiden oikeita paikkoja.
Eteisessä meillä on kaappihässäkkä. Toiset liian alhaalla toiset liian ylhäällä.
 Jotain on tehtävä.
Kodinhoitohuoneeseen odotellaan liukuovia, sen taakse saadaan porukan vaatteet. (toivottavasti kaikkien.)

Me ei olla oikeestaan mitään muuta suurta/merkittävää tehty tällä viikolla kuin
 nautittu elosta. 
 Nyt tää nauttiminen on niin  ansaittua!

Mulle saapui viikolla kauan odotettu lähetys, postipoika toi terveisiä FDS:sta.
Kolme arrow:a,kaksi mustana ja yksi harmaa.. tykkään niistä niin. Kiitos ystävät! :)



Ihanaa kun viikonloppu ovella! (ja mies kotona)
..ei muuta kuin siitäkin nauttimaan! :)


sunnuntai 6. toukokuuta 2012


Tervehdys uudesta kodista.

Perjantaina muutettiin, kiitos Liilalle lastenhoitoavusta!..kyllä oli paikoillaan!
Kaksi yötä täällä nyt on nukuttu ja hyvin on nukuttanut. Jotai tavaroita paikoilleen laitettu. Nyssykkää ja pussukkaa kyllä riittää purettavaksi..mutta
ihan hissukseen ajattelin täytellä kaapit, meneepähän sit heti ekalla kerralla tavarat oikeille paikoille.
Vai meneeköhän sittenkään??!
Ekat ystävätkin kävi iltakaffeella. :)


Ajatukset jo varovaisesti pihahommissa.
Sisustukset täällä sisällä jatkuu..
 tai nehän ei koskaan valmiiksi tulekaan.

Seuraavaan kertaan..





 

keskiviikko 2. toukokuuta 2012

Melkee vois jo toivottaa:

Tervetuloa Meille!




..ja loppuun kuva jossa porukka on niin raksatamineissa, että!
Meidän rakkaathan ne siinä :o)



Tämä duhadenä toivottaa rattoisat illanjatkot!