perjantai 30. maaliskuuta 2012



Tänään meillä on käynyt jos minkämoista autoa raksalla..
Kodinkoneet, keittiön ja khh:n kalusteet ja oheistuotteet odottaa kasaajaa.

Tänään on saatu myös kylppärin laatoitus loppuun, alimmaista kerrosta lukuunottamatta, kaikki katot paneloitu, piippu rapattu, kannettu hurjasti tavaraa sisälle (keittiö ja khh)

Eilen oli mukava päivä. Sain olla aivan yksin ystäväni kanssa humputtelemassa. Pienimmäinenkin jäi kotiin, taitaahan edelliskerrasta olla jo reilusti aikaa kun vietin päivän yksikseni. Lyhyempiä aikoja toki viikottain, mut näin raksaillessa ne kerrat ett saan lähtiä yksin liikenteeseen, on kyllä aika harvassa. Mut kyl tää tästä ku päästään muuttamaan!!



Lähettääköhän "raksamees" velipojilleen terveisiä!!!???? ;)


Liesituuletin tilattu, Keittiön allas ostettu,
vielä olisi monen monta pikkujuttua ostettavana/mietittävänä.


Ette tiedä mitä tänään tehtiin, tai pikemminkin minä!
-Vaikkei vielä olekaan viimeinen päivä!

Mukavaa Perjantaita teille!!!!

sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

Tässä tää mun maalaama seinä, mielestäni toi niin paljon lämpöä, tunnelmaa, kodikkuutta jne.valkoisuuden keskelle!
Edelleen tykkään!


..ja vielä ku takka saadaan mustaksi!
Piippu jätetään rapatulle pinnalle.

Sunnuntai -sutinoita teille!
 meillä se menee miehen ollessa töissä, me kotona olijat saadaan nauttia mukavista vieraista!

perjantai 23. maaliskuuta 2012

Liesituuletin



Liesituuletin -pohdintaa!

Millainen liesituuletin meille sopisi?
Pyöreä liesituuletin on alkanut kiinnostamaan yhä enenemissä määrin. Vaikka kyllä tämä kuvankin malli on kaunis. Mustana sitä ei meillä kuitenkaan nähdä! Vaihtoehtoina on valkoinen, alumiininen tai teräs

Tämä pyöreä Savon liesituuletin kiinnostaa


Savo I-76


Voit katsoa lisätietoja täältä
Kohta pitäisi osata päättää!

Saatiinpahan meillekin väriä! Tuli heti enemmän lämpöä ja kodikkuutta kun laitettiin toi keittiön takaseinä, tai toi mihin tulee yläkaapit,aika vaalean harmahtavalla sävyllä, ruskeaan taittuen. Tykkään! Tykkään!
Huomenna siitä kuvaa teille.
Niin tottakuin se onkin mies pääsi kylppärin kimppuun kun sähkärikin näyttäytyi. Mä oon vedellyt pintamaaleja.

Suunteltiin saunaa... tosiaan suunniteltiin.. ja nyt oltiin myöhässä. En kait mä tajunnut että lauteetkin tulee paketin mukana niinhän me silloin aikoinaan sovittiin, ajattelin että perutaan ne ja nyt sitten ollaan unohdettu. Seinäpanelitkin olisi saanut olla toista sortamenttiä. Kosteantilanovia yritettiin vaihtaa, mutta oli jo matkalla meille. ÄRSYTTÄÄ. Aika putkeen tää on mennyt meillä tää raksaaminen, jos tästä ei puhuta. Siis tämäkin meni kirjoitusten mukaan, mutta MINÄ olin myöhässä ja en ehtinyt vaihtaa/peruuttaa tilauksia. No niin päätettiin, että NÄILLÄ MENNÄÄN. Lopputuloksesta on tykättävä. !?!?!?!?!!!????

Ja valkoinen matto on just niin ihanaa kuin pitikin!
 (joku epäuskoinen ajattelee, ett voiko muovimatto olla ihanaa, mutta meillä voi!)

Mukavaa weekendiä!



tiistai 20. maaliskuuta 2012

Kokeilinpahan vastata yhteen kyselyyn, millainen sisustaja olen. Vaikeetahan se oli. Tykkään niin kaikista eri sorteista. Mut ruksien jälkeen, tällainen vastaus tuli:

Käytännöllisyys on kaiken A ja O. Etsit kotiisi kompakteja sisustusratkaisuja ja tyylikkäitä tilaihmeitä – kukkaroystävälliseen hintaan. Sisustat taitavasti eri väreillä ja osaat hyödyntää pienten tilojen neliöt tehokkaasti.

Sopivasti keskeltä sanottu. Itse en analysoi. ;)
Muuten tästä tulis pitkä postaus. Te, jotka tiedätte ja tunnette minut, millaiseksi TE kuvailisitta sisustustani, sistustusmakuani jne.. kertokaapa jos huvittaa!

Nyt muutama kuva teille ihan täältä kotioloista 

Muijaa sen olla pitää :)
 (oikeesti ei pakko, mut se vaan on niin ihana)





Näistä kuvista saatte selville mistä mä ainakin tykkään, mutta kyllä mä tykkään niin paljon muustakin. Rakkaat siskokullat taitaa tietää parhaiten, millainen mun sisustusmaku on.

Ja eikun iltapalan laittoon.


torstai 15. maaliskuuta 2012

Lauantaina meillä paneloitiin kattoa. Kirjastohuone ja makuuhuone valmiina, olkkari puoleen väliin paneloituna. Sunnuntaina lepopäivä.
Mikäs paneloidessa, kun miehellä oli kaveria. Kiitokset auttajille!

Kutakuinkin ollaan saatu kertaalleen maalattua pohjamaalin päälle. Mehän muuten maalataan Siroplast:n 7. Ilman sävytyksiä ja hyvän näköistä tulee! Keittiön ja olohuoneen välinen palkki katonrajassa on saanut pohjamaalit ylleen. Se pitäisi hioa vielä ja maalailla pintamaalilla.

Sauna saa paneelinsa tänään. Laitettiin kattoon led:it. Siellä ne on nyt mukavasti ympyrässä. Tuli mielestäni hienot! Ympyrän halkaisijaksi 80cm. Kiva ku saa jo fiilistellä valoilla :)
Pesuhuoneeseen vielä pientä tasoitusta samoinkuin keittiöön, piipun kylkeen tasoitus. Sitten mä pääsisin maalaamaan takkaa. Malttamaton kun oon!! 

Ja onhan siellä tehty muutakin, mm. betonikakkua jakotukin ympärille. :) ja paljon, paljon pikkujuttuja josta en edes tiedä.

Valkoinen lattiamatto tilattu. Laatat kylppäriin ovat saapuneet.Täältä näet millaiset laatat kylppärin seiniin valittiin. Betonin näköistä. Laatan  nimi on Okia Silfox LB09.
Ja kyllä tykkään tosta laatasta! Lattiaksi saunaan ja kylppäriin tulee musta epoksi.
Mutta mikä väri kodinhoitohuoneen lattiaan? Sinne tulee kans epoksi, mutta on vaikee päättää väriä. Musta olis yhtenäinen saunan ja kylppärin kanssa, mutta onko liian hallitseva? Ja valkoinen, liian arka ko kodariin? Valkoinen yhdistäisi muihin talon huoneisiin.. Siinä pähkäilyä. Harmaa voisi olla jees, mutta liian sinisävyinen meille. Ja jotenkin ruskee ei vaan miellytä, tai en ole edes ajatellut.
Jos sinä saisit valita mustasta ja valkoisesta, kumman valitsisit??
Kohta sekin pitäisi tietää.. (täällä on muitakin asioita mitä pitäisi kohta lyödä lukkoon, mutta kun ei osaa päättää)


Loppuun kuva joka ei liity mitenkään tähän postaukseen.


Mukavan pirteää loppuviikkoa!

tiistai 6. maaliskuuta 2012

Onpa mukava kuulla että porukka oottaa uutta päivitystä! Edellisestä onkin jo aikaa.

Tänne kuuluu hyvää, ei mitään raksaväsymystä, vaikka blogia en olekaan saanut päivitettyä. Aurinko armas pitää mut kaukana koneelta, lapsilla ollut hiihtolomansa, käyty siellä ja täällä, miehellä ollut sairasloma jne jne.

No mitäs raksalle kuuluu... Ollaan (tai en minä mitään oo tehnyt) tasoteltu kylppärin seiniä, wc:n takaseinää(sehän tulee rapatuksi) Alaslaskut saunaan ja kylppäriin. Kevyt hionta pohjamaalatuille seinille, vesieristykset, tilattu kylppärin laatat, ja mitäs vielä... kaikkia pientä näperrystä saatu aikaiseksi.
Arkieteisemme maalasin sillä hiirenharmaalla. Siitä alempana kuvaa. Kuva ei kerro ihan mielestäni oikeaa väriä, mutta hyvä se on, ei mennä vaihtamaan!
Vessaan teimme joka seinälle vesieristyksen puolentoistametrin korkeuteen, voi olla että saadaan monta kertaa maalata että peittää. Sen näkee sitten. Lattiaan tulee epoksi, ja sen mukana vesieristys.
Miten te muut teette esim. kodinhoitohuoneeseen vesieristyksen? Vain vesipisteiden lähelle? lattialta nostoa seinille?  totta meillä lattiaan laitetaan, mutta sitä meidän ei tarvitse miettiä kun se tulee epoksin mukana. Lähinnä nyt ajattelen seinien ostalta. Kertkaahan!

Katto-ja seinäpaneelit on saapuneet. Keittiönmittaajalle soitettu. Sähkäriä TAAS odotellessa.


Kuvista saat selville että siivota pitäis, sekä että nämä kuvat eivät ole ihan päivitetyt, mutta ei kait se haittaa. 

Tasotetta on jo laitettu toisenkin kerran. Koko seinä tulee tasoitteella, väliin jää vesieriste.
voi olla että saadaan maalata noita valkoisiksi jääviä seiniä useampaan kertaan.

Kylppärin tasotettua seinää. Kuvaaja voi olla vinossa :)

Tässä hiirenharmaata arkieteisessä. Jakotukit yms pitäis saada siististi piiloon. Alhaalta vasemmasta kulmasta voit verrata  sävyä valkoiseen.


Vaiheessa..


Keittiöstä olkkariin päin. Oikeella ruokailutila.

Keittiöstä ruokailutilaan päin.

Olkkarista eteisaulaan päin.
Musta maali odottaa takkaa!
että tällasta. Illalla kokoontuu mukava porukka naisia illanviettoon. Ai että mä ootankin! Harvinasta herkkua raksailun lomassa!  Viikonloppuna saadaan vieraita, kaikkien odottamia, myös lapset tykkää!!
Elikkäs tiedossa on rutkasti mukavaa! Tervetuloa L&T!